tiistai 10. maaliskuuta 2009

You can brave decisions, before you crumble up inside

Hiljaista on ollut blogin puolella, mutta niin on ollut kyllä muutenkin.

Kumma, miten varsinainen arki saa aikaan loputtoman vetämättömyyden tunteen, ja jo pelkkä ajatus opiskelusta saa kaivautumaan entistä syvemmälle peiton alle silmät umpeen puristettuina. Asiaa ei auttanut se, että sain stressattua päällekkäin kasautuneiden koulutehtävien tiimoilta, sillä niitä tuntui tulevan koko ajan lisää. Todellisuudessahan asia oli aivan toisin. Kaikki olisi hyvissä ajoin tehtävissä, jopa pitkällä aikavälillä, kunhan hiukan tökkisi aineita ja esitelmiä tärkeysjärjestykseen ja suorittaisi niitä sitä mukaa.
Mutta minä, kuten varmasti moni muukin silloin tällöin, reagoin näihin velvollisuuksiin useimmiten välttämisorientaation mukaisesti; siirtämällä tekemisiä päivä päivältä etäämmäs, kunnes toimeen on vihdoin tartuttava molemmin käsin.

Nyt kun puolet tehtävistä on takana, olo on kuitenkin mitä mainioin, eikä tämänpäiväinen Salon reissu yhtään olotilaa pahentanut, päinvastoin! Vaikka onnistuin jälleen tuhlaamaan turhankin suuren summan rahaa, osa hankinnoista tuli toden totta tarpeeseen ja olivat näin ollen täysin perusteltuja. Ja sitä paitsi, kuka sitä nyt pitkän viikon jälkeen hyvästä seurasta kieltäytyisi?
Uusi, hyväksi koettu kamerani sai vihdoinkin rinnalleen muistikortin ja kotelon, joka suojaa sitä täst'edes elämän kolhuilta ja huolimattomalta emännältä.

Näiden pääostosten lisäksi matkaan tarttui, kuten arvata saattaa, myös eräs elokuva ja parisen kirjaa, mutta niistä sitten enemmän, kunhan ehdin niihin tekemisiltäni paremmin perehtyä!


Kuva: B.O.

2 kommenttia:

  1. Heijj, täällähän on joku kirjottanu varsi ahkeraan. :D

    VastaaPoista
  2. En osaa oikein päättää, sisältyykö viestiin hitusen ironiaa :D

    VastaaPoista

Thoughts