We could stare into the sun if we would open up our eyes

Tiedättekö sen tunteen, kun tekee mieli kuunnella pitkästä aikaa vanhoja "nuoruuden" suosikkeja?

Kävin 12-vuotiaana läpi 80-lukulaisen rockmusiikin kauttani ja tuli selattua niin monta miesvetoista bändiä, joiden kasvoilla kiiltelivät kajaalit ja poskipunat, että sain sekä ajan soundista, että meiningistä pitkälti yliannostuksen, josta en ole vieläkään täysin selvinnyt. Yksi on kuitenkin säilynyt vuosien varrella yhä rakkaana ja raikkaana, nimittäin Skid Row.

Käytännössä Skid Rowhan julkaisi ainoastaan ensimmäisen levynsä nipin napin 80-luvulla (1989), eivätkä jäsenet nyt niin kamalasti niissä meikeissä viihtyneet, mutta älkää kiinnittäkö liikaa huomiota yksityiskohtiin!

Tuli järjetön mielihalu kaivaa ne kaksi parasta albumia (eli järjestyksessä kaksi ensimmäisenä ilmestynyttä) levyhyllyn kätköistä ja fiilistellä vähän teinivuosia. Rattlesnake Shake, Sweet Little Sister, Can't Stand the Heartache, Livin' on a Chain Gang, Creepshow, The Threat... yhä ne sykähdyttävät kuten silloin joskus ennen!



Ja väittävät vielä, että nuorilla on huono maku musiikin suhteen.

PS. Quicksand Jesus on edelleen yksi parhaimmista slovareista ikinä!

When you came in the air went out

Katsoin sitten maanantaina uteliaisuuden puuskassani kovasti hehkutetun True Bloodin avausjakson. Ihan viihdyttävältähän sarja vaikutti näin tutustujan silmissä, ja uskon vahvasti siihen, että juoni lähtee käyntiin muutamien jaksojen päästä. Niitä odotellessa!

Oli minulla muutakin asiaa. Syvä uskoni sarjaan johtuu vampyyrien lisäksi siitä, että olen varma, ettei hyvä musiikki voi koskaan kytkeytyä mihinkään täysin kelvottomaan. Kiinnitin heti alussa huomiota erikoiseen tunnariin, etsin sen eilen käsiini, ja nyt olen kuunnellut kipaletta eilisillasta saakka repeatillä. Jos tekijöillä on ollut näin hyvä maku, eiköhän se itse sarjakin tule olemaan katsomisen arvoinen.

Siitä onkin aikaa, kun kantrivivahteet kuulostivat näin hyvältä.