sunnuntai 2. toukokuuta 2010

I'll relive it without pain

Lieneekö syytä huolestua, kun herää aamulla nähtyään aivan todentuntuisen unen, ja toivoo ihan vähän, että se olisi ollut totta?

Ei, kyseessä ei ollut siirappinen rakkausunelma tai mikään vastaava romantiikkaa tihkuva seikkailu. Olin nimittäin unessa tatuoitu. Ja ei, ne eivät olleet pieniä tatuointeja, suunnittelin jopa täyttäväni musteella koko toisen käsivarteni sleeven muodossa niiden kahden ison väritatuoinnin lisäksi. Soivatko jo hälytyskellot?

Onneksi tällainen tatuointi-into on ainakin toistaiseksi esiintynyt ainoastaan unien muodossa. Kauniitahan niistä jotkin ovat, mutta muste on ikuista.

lauantai 1. toukokuuta 2010

It's automatic, honey

Lupauduinpa sitten heikolla hetkellä leipuriystävän matkaseuraksi lokakuiseen Lady Gagan konserttiin Hartwall areenalla.
Kieltämättä en pane tätä yhtään pahakseni, Gagalla kun on valtavirran popartistiksi erittäin toimiva ja omalaatuinen tyyli, mikä kieltämättä puree allekirjoittaneeseen hyvin. Beautiful, dirty, rich on noussut vahvaksi suosikiksi, ystävän mukaan kenties siksi, että siinä jotain hyvin Fiona Applelle ominaista. Väitteessä lienee kyllä jotain perää, kun kuuntelee kappaleen bassokuvioita ja yleistä meininkiä.

No, kaikesta huolimatta luvassa lienee erittäin hyvä show. Lokakuuta odotellessa!