Tiredness fuels empty thoughts

Ystävien kesken vietettyä iltaa ei voita sitten mikään. Reissua tahdittivat mainion elokuvan lisäksi kävely iltahämärässä ja odottamaton pulkanlasku, jonka jälkeen kaverukset istahtivatkin sitten lämmittelemään kaakaomukillisten ääreen.

Mutta enemmän siitä elokuvasta. Charlie & the Chocolate Factory, suomalaisittain Jali ja Suklaatehdas valittiin illan leffaksi pienimuotoisen äänestyksen perusteella, sillä seitsemän hengen porukkaan kuuluu yllättävän paljon Johnny Deppin ystäviä.
Allekirjoittanut oli jo aikaisemmin kyseiseen tapaukseen tutustunut ja omasta hyllystään sen mukanaan tuonut, eikä se alun perin kuulunut edes vaihtoehtoihin. Lainaan kun oli menossa kolmen muun liikkuvan kuvan teoksen kanssa. Elokuva joutui sitten äänestykseen vastuksenaan Casanova, joka hävisi enemmistölle, vaikka ihastuttavan hyvämielinen pätkä onkin.

Kuva: B.O.

Willy Wonkan hahmo saattaa toki olla vinksahtaneen oloinen, mutta jollain tavalla se tekee koko tapauksesta yhtä lailla sympaattisemman. Se värimaailma ja tunnelma, jotka löytyvät kieltämättä lähes poikkeuksetta kaikista Tim Burtonin elokuvista, on valloittava, rakastettava, jotenkin täyteläisempi kuin monien muiden tekijöiden tuotoksissa.

Mikähän siinä mahtaa olla, että oli rooli mikä tahansa, Depp onnistuu tuomaan siihen särmää ja karismaa, vangitsemaan katsojan?

The dog in the garden row is covered in mud

Kieltämättä tulee ikävä kevättä, kun joutuu talsimaan pakkasessa ankarasti niiskuttaen, seuraavaa bussia odotellen. Onneksi musiikki piristää aina kylmästä hytisevää (alipukeutunutta, syyttäköön siis itseään) matkalaista.

Arkista seuralaista ikuistaessani kuvioihin ilmestyi pörröinen yllätysvieras...

Kuvat: B.O.

On se kieltämättä aika hellyyttävä.

So, she said what's the problem, baby?

Tänään pääsivät sitten kannet vaihtoon!
Kolme kappaletta niitä postissa tuli, yhden ylimääräisen olivat joukkoon sujauttaneet. Eipä sillä, eiköhän tuokin jossain välissä pääse käyttöön, ehkä jo seuraavan tilauksen tiimoilta...

Se on muuten harvinaisen hankala toimitus tuo kansien vekslaaminen. Aluksi etsin toiveikkaasti jonkin sortin mekanismia, jolla homman olisi voinut hoitaa simppelisti ja ilman sormien raastamista, mutta kun sitä taikanappulaa ei löytynyt, oli panostettava voimaan ja nokkeluuteen. Pian olikin sitten kasa jo valmiiksi rikkonaisia (eli korvattavissa olevia) kannen osia pitkin poikin työpöytää.

Uusien kansien kanssa, epätoivoisten yritysten jälkeen hermot pettivät ja kannet oli kiikutettava avun toivossa vanhemman sukupolven taitajalle. Itsetunto olikin sitten jo vähän hakusessa kun kuudennetta vuosikymmentään lähentelevä rouvaihminen sai uudet, arvokkaammat kannet auki muutaman yrityksen jälkeen. Eikun kiitos kaunis ja kansilehtisiä jäsentelemään!

Kuvat: B.O.

Viikonloppuna pääseekin sitten kunnolla rentoutumaan kun koeviikko on muisto vain (ainakin seuraavaan jaksotodistukseen).

Under the lights where we stand tall

Kuva: B.O.

Instrumenteilla on selvästikin oma tapansa tehdä soittajalleen selväksi, että pitkät tauot saattavat kyllä tehdä hyvää mielelle, mutta eivät ruumiille. Rankka oli kappale ja rankka oli myös lopputulos. Panteran tahdissa onnistuin nostattamaan sormeeni komean vesikellon, eikä pikainen hätäpaikkaus paljon kipua lievittänyt. Eilisestä on onneksi sen verran hellittänyt, että tänään päästiin taas treenaamaan, sormi kyllä edelleen paketissa.

Pitänee tästä lähtien ulkoiluttaa G&L:ää ahkerammin vastaisuuden varalta.

Fall and all attendant memories

Voisin kauniin (joskin tällä hetkellä kovin vetisen) sään puolesta harrastaa pienimuotoista johdatusta mahdollisten lukijoideni iloksi (/kiusaksi). Kuinka moni teistä tietää nimen Suzanne Vega? Entä kuinka moni tunnistaa sävelmän, jonka kertovana puolena toimii nuori Luka-niminen poika? Veikkaanpa, että ainakin jälkimmäinen sai aikaan pienimuotoista hihkuntaa.

Itse heräilin Vegan sanattoman kauniisiin sävellyksiin vasta vajaa vuosi sitten. Muistan kuulleeni Lukan radiosta lukemattomia kertoja ja pitäneeni sen tavasta tuoda tärkeä asia esille niinkin kauniin melodian turvin. En kuitenkaan koskaan tutkinut asiaa pintaa syvemmälle, en edes tiennyt, kuka kappaleen esitti.

Selaillessani Soundia suunnilleen kaksi vuotta sitten, löysin vastajulkaistujen albumien kohdalta kuvauksen Vegan uudesta Beauty & Crime -levystä, joka oli neidin (vai sanoisinko rouvan) ensimmäinen tuotos kuuteen vuoteen. Kansikuva, spotlight laulaja-lauluntekijästä mustiinpukeutuneena ja punahuulisena, piirtyi mieleeni ja kuvaus levyn sisällöstä jäi kutkuttelemaan mielen sopukoille. Puolisen vuotta myöhemmin kyseinen albumi tarttui käteeni Helsingin reissulla ja nousi nopeasti yhdeksi sen hetken suosikkilevyistä.

Kuva: B.O.

Henkilökohtaisesti juuri Vegan debyyttialbumin kappaleet ovat kuitenkin niitä, jotka iskevät aika lailla suoraan sydämeen. Knight movesin ja The Queen & the Soldierin kaltaiset kappaleet saavat kuuntelijan myötäelämään koskettavien tarinoiden tunteita, hurmaantumaan Vegan pehmeästä äänestä ja tavasta tulkita omia teoksiaan. Kun kappale loppuu, jää haikea, tyhjä olo.
Ikään kuin se maailma, johon vielä hetki sitten tunsit kuuluvasi, olisi kadonnut jonnekin sointujen mukana.

Voi kun näitä olisi enemmän!

Nothing unusual, nothing strange

Uusien kansien tilauksien määrä nousi siis eilen vielä yhdellä.
Hento, tilanteeseen kuulumaton helinä erään levyn sisäpuolelta muoveja aukaistessa ei enteillyt hyvää ja sisältä paljastuikin sitten palasia lohkeillut pidike. Alan hiljalleen itää ajatuksia boikotoinnista huonon pakkaustekniikan vuoksi...

Vaikka koeviikko lähenee lähenemistään, mieltä piristävät mahdolliset musiikkiprojektit, joissa pääsisikin sitten revittelemään aika tavalla. Pidempi tauko soittohommista on selvästikin tullut tarpeeseen, sitä puhkuu ihan uudenlaista intoa!
Ehkä osan siitä onnistuisi valjastamaan myös kokeisiin valmistautumiseen?

There are times that walk from you

Viikon odotus on nyt palkittu, vaikka kauan odotettu paketti toi mukanaan myös ikävämmän yllätyksen. Ensimmäisenä käteeni sattuneen albumin pinnassa kiilteli syvä halkeama ja sain huomata, että myös kiinnikkeet olivat irrallaan. Itse levy sentään oli kunnossa, vaikka ei kotelossaan paikoillaan pysynytkään.
Harmittaa, kun ei ole ensimmäinen kerta. Viimeksi näin sattui Paul Gilbertin uusimman instrumentaalisen tuotoksen, Silence Followed by a Deafening Roarin kohdalla. Uusien kansien saaminen veloituksetta ei tosin silloisella kerralla tuottanut vaikeuksia, joten eiköhän se tästä.

Kuvat: B.O.

Oncen soundtrackin ja Damien Ricen O:n lisäksi levyhyllyä tulevat pian koristamaan Iron & Winen Our Endless Numbered Days ja A Perfect Circlen Emotive, joista jälkimmäinen sai tosiaan harmikseni kolhuja matkan varrella.

Pienoisen kolauksen koki kyllä myös nuoren opiskelijan rahatilanne, mutta eihän se elämä tunnetusti ilmaista ole. En liene yksin mielipiteeni kanssa jos väitän, että tällaisista maallisista nautinnoista voi jo vähän maksaakin.