You wave the red flag, baby you make it run, run, run

Viimeisiä kesäterveisiä toivottaen!

Kunpa ei vielä tarvitsisi vaihtaa viileän ruohon tuntua paljailla jalkapohjilla hiostaviin kenkiin ja sitäkin tukalampiin luokkahuoneisiin...

Vaan älkäämme vielä masentuko. Aurinko paistaa ja järvivesi on lämmintä yhä elokuussakin. Ja hyvää seuraa löytyy vuoden ympäri.

Allekirjoittaneen viimeisimmät kolme viikkoa ovat kuluneet kesätöiden puitteissa, joten se varsinainen loma loppui minun kohdallani jo tuossa 20. päivä heinäkuuta. Tätä ennen vietin harvinaisen mukavat ja inspiroivat kymmenen päivää valtakunnallisella musiikkileirillä Nakkilassa. Hyvät muistot ajanevat minut sinne ensi kesänäkin hakemaan hyvää soittoseuraa ja mahdollisuutta toteuttaa kulloinkin ajankohtaisia projekti-ideoita, tai "proggiksia" , kuten kuvailtua useamman kuin yhden leiriläisen suusta.

Lähes kaksi viikkoa pelkkää musiikkia; soittosessioita, luentoja ja jameja, samanhenkisten ihmisten keskuudessa. Voiko nuori muusikonalku muuta enää pyytääkään?

Well, I know a little about love

En usko musiikkipiireissä eräänlaisena ammattitautina liikkuvaan välineurheiluun.

Edellinen lause ei ole syyte, se on henkilökohtainen toteamus, joka ponnahti tänään vaihteeksi mieleen. Ei soittimien keräilyssä sinänsä ole mitään pahaa, se ei vain oikein tunnu minulle ominaiselta lajilta.

Itse aloitin soittoharrastukseni hieman yli neljä vuotta sitten isäni vanhalla bassolla, joka pölyyntyi asunnon nurkassa, hän kun itse on pesunkestävä kitaristi. Basso tuntui saman tien omalta soittimelta, enkä ole sitä missään vaiheessa edes kuvitellut vaihtavani. Merkkiä Aria Pro II edustanut, tummapuinen basso oli harvinaisen raskas soitin aloittelijalle, 12-vuotiaalle tyttöselle, mutta rakastin sitä tummanpuhuvaa ääntä, joka sen uumenista sikisi. Musiikinopettajani tokaisi kerran, että kyseisellä soittimella soittamaan opetteleminen on puhdas rangaistus. Päinvastoin, se nimenomaan antoi sormilleni voimaa, sillä kevyttä sillä soittaminen ei todellakaan ollut.

Ensimmäisen oman soittimeni hankimme vajaat kaksi vuotta siitä, kun olin ensimmäistä kertaa basson kaulaan kajonnut. Olin näihin aikoihin aloittanut soittotunnit erään toisen basistin johdolla, ja tämä tarjosi minulle koekäyttöön muutamaan kertaan käytettyä G&L L-2000:ta. Olin tätä ennen käynyt muutamissa musiikkikaupoissa soittelemassa erinäisiä tapauksia, mutta mikään niistä ei ollut tuntunut hyvältä, ei rakkautta ensi kuulemalta.
G&L oli ahkerassa testikäytössä monta viikkoa, ennen kuin pystyin toteamaan ääneen, että tämä se on. Kaupat tehtiin ja soitan yhä tuolla samalla bassolla, enkä ole vielä edes vilkaissut muiden suuntaan kahta kertaa.

Koska sähköbasson paikka on tämän soittajan sydämessä täytetty, se ei kaipaa tilkitsemistä vähintään muutamaan vuoteen. Sen sijaan täysin erilaisia ominaisuuksia edustavat soittimet saattavat saada sydämeni läpättämään kokeilunhalusta. Viime aikoina olen alkanut harkita vakavasti akustisen basson hankintaa. Syyt ovat moninaiset, niihin lukeutuvat niin kauniin soundin haikailu kuin mainio projektimahdollisuuskin, johon akustinen pehmeys kieltämättä sopisi.

Veikkaanpa, että kunhan kesäloma on ohi, ja töiden palkka takataskussa, lähden kiertelemään Helsingin musiikkiliikkeitä. Thomannilta löytyi kyllä varsin mukavan oloinen yksilö, mutta koska olen melko konkreettinen tapaus, haluan varmistua soittimesta näppituntumalla.

Enää kuusitoista päivää!

I know a little on muuten ensimmäisiä kappaleita, joita aloittelevana basistina opettelin sormet rakoilla. Ah, niitä muistoja!

And I'm losing control

Viikko on tähän mennessä ollut yllättävänkin vapaamielinen ja rentoilun mahdollistava, vaikka koulu onkin tavallaan jo alkanut, tosin flex-viikon merkeissä.

Maanantai aloitti viikon lupaavasti, kun järjestäjät eivät saaneet kiinni kurssin varsinaista vetäjää, vaan ensimmäinen päivä vedettiin kahden sijaisen voimin. Tiistaista lähtien meitä on hauskuuttanut ilmeisesti Turussa asuva skotti, jonka ohjelma ei käy lähimaillakaan kurssin varsinaista aihetta, mutta: Who cares?
Erilaiset visailut ja leikit eivät ehkä käsittele englannin small-talkia, mutta ainakin se kuusi tuntia kuluu siivillä ja naurun kera. Huomenna varsinainen vetäjä astuu kehiin, yhdeksi päiväksi. Toivokaamme, että torstai ei ole haudanvakava.

Koeajoin tänään toisen Salon reissulta lunastamani mekon. No, mekko ja mekko, taitaapa tuo olla alunperin jonkinlainen paidantapainen, mutta reipas koko käy minun tarkoituksiini paremmin. Huomasin päivän päätteeksi rakastuneeni musta-harmaaruutuiseen paitamekkooni, vaikka osa olikin sitä mieltä, että se saattaa olla vähän liiankin lyhyenläntä. Lyhyt tai ei (kieltämättä hieman ensin mainittua), se on ihastuttava!

Paitamekko: Ichi

Eiliset treenitkin sujuivat hyvin, vaikka väsymys meinasikin viimeisillä minuuteilla saada allekirjoittaneen nuokkumaan seisaallaan. Lisäuni ei varmaankaan olisi pahitteeksi.
Viikonloppua kohti edetessä pöydällä odottava luku-urakka ei erityisemmin motivoi ja joutenolo kuulostaa taivaalliselta vaihtoehdolta. Mutta, minkäs teet kun et lukenut varsinaisiin kokeisiin.

Kuvat: B.O.

Ehkä me opimme tästä jotain?

Under the lights where we stand tall

Kuva: B.O.

Instrumenteilla on selvästikin oma tapansa tehdä soittajalleen selväksi, että pitkät tauot saattavat kyllä tehdä hyvää mielelle, mutta eivät ruumiille. Rankka oli kappale ja rankka oli myös lopputulos. Panteran tahdissa onnistuin nostattamaan sormeeni komean vesikellon, eikä pikainen hätäpaikkaus paljon kipua lievittänyt. Eilisestä on onneksi sen verran hellittänyt, että tänään päästiin taas treenaamaan, sormi kyllä edelleen paketissa.

Pitänee tästä lähtien ulkoiluttaa G&L:ää ahkerammin vastaisuuden varalta.