When I get home I will make amends

Terveiset täältä Suomen maalta!

Kuva: B.O.

Ihana olla kotona, tätäkin postausta kirjoittelen linnun laulun säestämänä, ikkunasta vehreitä maisemia ihaillen. Kiirettä on pitänyt, luonnollisesti treffattu kaikki vanhat tutut, nautittu suomalaisesta ruoasta, leikitetty koiraa ja kissaa, ja aloitettu kertaalleen uudessa työpaikassa. Tosin tänään jo toisena työpäivänä päätin pitkän pähkäilyn jälkeen irtisanoutua, ja palata vanhaan työhön, tunteja olisi yllätyksekseni kertynyt niin vähän, että kuukausipalkka olisi ollut yli kaksinkertaisesti vähemmän, kuin edellisessä paikassa, vaikka palkka oli parempi. Ja se ikävä tosiasiahan on, että vuokraa Skotlantiin maksavalla ja lentolippuihin kuluttavalla jokaikinen ropo tulee tarpeeseen... No, toivottavat avosylin takaisin edelliseen kesätyöpaikalle, joten onni oli matkassa tällä kertaa.

Tulee kyllä liikunnantäyteinen kesä tälle tytölle. Ajokorttia en omista, joten reitti kotoa töihin kuluu pyöräillen, matkaa kertyy sellaiset kahdeksan-yhdeksän kilometria suunta. Tänään pyöräilin sen tosiaan jo kertaalleen, kun kävin irtisanoutumassa. Tarkoituksena olisi vielä ajaa toisen kerran edes takaisin, koska olen menossa pelaamaan tennistä veljen kanssa, joka ei ole lajia koskaan aikaisemmin kokeillut. Urheiluhulluna ja välittömänä lahjakkuutena en usko siinä menevän kuitenkaan kovin pitkään, ennen kuin herra saa hommasta otteen. Sitten saankin varmaan varoa, ettei rökitä minua mennen tullen! 

np: Black Stone Cherry - In My Blood

No ball and chain can harness me

Voi että, ensimmäinen vuosi on yhtä ranskan kirjallista vaille pulkassa! Näin nopeasti se aika sitten menee, kohta sitä taas istutaan lentokoneessa matkalla kohti kotia.

Eilinen ranskan suullinen meni kyllä täysin penkin alle, tein taas saman kuin IELTS:ssä (englannin kielen taitotesti, johon kuului mm. vartin haastatteluosuus), eli jäädyin totaalisesti (sillä erolla, että oikeasti osaan englantia, ranskaa en sitten ollenkaan). Siinä sitten pahoittelin syntyjään ranskalaiselle haastattelijalleni hiljaisuuttani, kun en vain saanut mitään sanottua yhden kysymyksen kohdalla. Olin henkisesti valmistautunut kertoilemaan perheestäni ja kotikaupungistani, mutta en tietysti osannut varautua siihen, että annoin haastattelijalle täkynä tiedon suomalaisuudestani. Siinä sitten pyydettiin kertomaan, onko Skotlannilla ja Suomella paljon eroja. Menin möläyttämään, että on, paljonkin, vain huomatakseni, että päähän tulvi sitten vain niitä samankaltaisuuksia, enkä osannut enää pelastaa tilannetta. No, hei hei vaan ne kaksikymmentä prosenttia! Toivottavasti kirjallinen menee tänään paremmin, kello neljältä saatan itkeä onnesta tai vaihtoehtoisesti pettymyksestä riippuen käännettävistä teksteistä, mutta olenpahan vapaa seuraavat neljä kuukautta!

"We need to have these kind of glasses in the new flat!"

Pettymyksen jälkimainingeissa mentiin eilen keskustaan shoppailemaan (= minä köyhä katselin vieressä) ja lounaalle Bread & Butter -nimiseen pubiin, jossa Rachael oli käynyt viime viikolla työkavereidensa kanssa muutamalla drinkillä työvuoron päätteeksi. Oli kyllä viihtyisä paikka, ruoka oli hyvää ja ennen kaikkea halpaa! Kuvien rajoittuminen juomapuoleen pitäisi riittää takuuksi makuelämyksestä, kukin kun keskittyi omaan annokseensa tyytyväisen hiljaisuuden vallitessa, ennen kuin alettiin leikkiä kameralla. 

Tulee olemaan outoa, ettei näitä ihmisiä näe koko kesänä, sen verran kiinteä suhde sitä on muodostunut, kun on asuttu yhdessä nämä yhdeksän kuukautta. Mutta kyllä se vähän lohduttaa, että ensi syksynä kaikki odottavat saman katon alla uudessa ihanassa asunnossa! Eivät kyllä millään haluaisi päästää minua lähtemään, mutta totesivat sitten, että: "Guess it's their turn now" viitaten Suomessa odottavaan perheeseen ja ystäviin. Omasta ikävästä kertonee se, että näin viime yönä unta, kuinka astuin ulos lentokentältä ja siellähän ne kaikki tutut naamat odottivat vastassa. Oi, huomisiltana sitten!

np: Whitesnake - Hit An' Run

Trading off, taking turns, don't regret a thing

Eilisestä selvittiin kunnialla, vaikka Propagandan musiikillinen anti oli tällä kertaa todella huono. Rock-kipaleita ei kuultu sitten yhtään Nirvanaa ja Red Hot Chili Peppersiä lukuun ottamatta, ja ylipäänsä hyviä kappaleita tuli ehkä yksi puoleen tuntiin, mikä oli ihan muuta, kuin mihin olen tottunut. Illan musiikista vastasi poikkeavasti indiebändi The Cribs, ja tämä tosiaan näkyi kappalevalinnoissa. Kun bändi sitten katosi lavalta kahden jälkeen aamuyöstä, ei kukaan olisi malttanut lähteä kotiin, kun musiikki muuttui hetkessä parempaan suuntaan. Lavalla heilunut DJ hymyili taukoamatta ja lauloi kappaleiden mukana, ja se fiilis tarttui kyllä sitten tanssijoihinkin. Lopulta jokin bassokipale uhkasi räjäyttää tärykalvot, ja sitten se olikin kolmen pintaan Subwayn kautta takaisin kämpille.

Herätys venyi luonnollisesti puoleenpäivän tienoille, ja nyt olen vihdoin aloitellut tavaroiden pakkaamista. Eniten olen järkyttynyt siitä muovipussien määrästä, jonka olin yhteen lipastonlaatikkoon tunkenut. Sieltä niitä olen käyttänyt roskapusseina, kaupassa kun käyn normaalisti kangaskassien kera, mutta näemmä niitä riittäisi vielä vaan. Pitääpä selvittää, josko tässä on lähistöllä muovipussien kierrätyspistettä. Käsittääkseni sellainen löytyy kyllä isosta Tescosta, jossa normaalisti käyn ruokaostoksillakin, ei varmaan auta kuin käppäillä sinne uudemman kerran tässä ennen keskiviikkoa.

Tuli tuossa istuttua taas muutama tunti keittiössä juttelemassa. Tuli puhetta kolmannen vuoden mahdollisesta vaihtarivuodesta ulkomailla. Olen tässä pohtinut, josko hakisin Yhdysvaltoihin, tarkemmin sanottuna Kaliforniaan, koska se on Amerikassa ainoa yliopistokaupunki, jonne Glasgown psykologian laitos minut päästäisi (tiedä sitten onko vaihtoehtoja useampi ensi vuonna). Muita vaihtoehtoja olisivat mm. Uusi-Seelanti ja Australia, mutta jotenkin se Amerikka houkuttelisi enemmän. Taka-ajatuksena olisi toki jäädä sinne alkukesästä 2014 ajelemaan pitkin mannerta kavereiden kanssa, mutta katsotaan nyt miten tämä haku tästä lähtisi käyntiin. Sillä mentaliteetilla mennään, että kun kerran lähdettiin tänne asti, niin miksei vähän kauemmaskin.

np: Nirvana - Lounge Act

I will walk with my hands bound

Iltoja! 

Blogin puolella on ollut vähän hiljaista, pitkälti johtuen ihan siitä, että kirjoittajan päivät ovat kuluneet harvinaisen mitäänsanomattomasti (= nukkuessa ja sormia basson kielillä juoksuttaessa). Guilty pleasurena on toiminut D. Gray-Man -anime ja sen loputtua samanniminen manga, joka vie kesken jäänyttä tarinaa pidemmälle. Ennen kuin kauhistelette siellä ruudun toisella puolella, niin todetaan nyt saman tien, että nyt puhutaan henkilöstä, joka ei ole koskaan kyseiseen ilmiöön hurahtanut! Nyt olen sitten konkreettisesti todennut sen, miten hyvä tarina vie mukanaan. Ystävät varoittelivat, että tämä on sitten niitä juttuja, mitä ei julkisesti myönnetä. Oops, sinne taisivat mennä ne viimeisetkin uskottavuuden rippeet! Mutta menkööt, jos kerran tuovat vähän viihdettä näihin harmaisiin sadepäiviin.

Huomenna olisi tarkoitus viettää lauantaina kotiin lähtevän kämppiksen syntymäpäivää Propagandassa. Kyseessä on siis jokaperjantainen indie/rock -ilta eräässä Glasgown suurimmista yökerhoista, missä kuulee hyvää musiikkia niin Foo Fightersista Panic At The Discoon, ja AC/DC:stä The View'hun. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä on allekirjoittaneen paratiisi. Loppuviikonloppu kuluneekin sitten pakkailun merkeissä, sillä tunnilleen viikon päästä meikäläinen laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentälle ja aloittaa hyvin ansaitun kesäloman kotosuomessa!

Tässä vielä iltaa tahdittamaan upeus nimeltä Garden.

Why is there a rebel flag hanging from the state house walls?

Vielä olisi yksi koe jäljellä!

Tuuripelillä mentiin eilisessä kokeessa, sattuivat juuri ne kysymykset, joita varten olin lukenut. Ongelmaksi muodostui aika, joka loppui kesken (kaksi esseetä puolessatoissa tunnissa, you're kidding me!) ja paniikkienglanti, josta tarkistajat eivät varmaan saa mitään selvää... no, läpi se meni, luulisin. Ja mikä tärkeintä, enää yksi tentti minun ja kesäloman välissä! Les deux semaines prochaines juste le français! (Pahoittelen ontuvaa ranskan kielen taitoani kaikille, jotka onnistuvat löytämään edellisestä lauseesta virheitä!)

Glasgowhun on muuten saapunut kesä! Tai no, miten sen eräs hyvin Facebookissa totesi: "Scotland - where summer is our favourite day of the year". Viimeiset kaksi päivää on siis ollut t-paitakelit ja paahtavaa aurinkoa, ei tuulenvireestä tietoakaan. Eilisen kokeen jälkimainingeissa mentiin Jenniferin kanssa puistoon istuskelemaan, kun oli ensin kävelty ympäri tuleva koulureittimme (niin paljon lyhyempi ja kauniimpi, ah!). Vielä en ole niin paljon ihmisiä nähnyt, kuin puistossa sinä päivänä oli. Taitavat nämä kelit tosiaan olla harvinainen näky, kun saavat tällaisen vastaanoton. Näin jälkikäteen tarkasteltuna taisin jopa ruskettua. Siis minä, joka palan aina punaiseksi ja jonka jalat ovat kesän jälkeenkin vitivalkoiset, vaikka kuinka olisi shortseissa heilunut. No, nyt ulkona näyttää vaihteeksi kovin harmaalta kun pitäisi tennikseen lähteä. Sataa ei pitäisi, mutta hei, nyt puhutaan Skotlannista. Täällä säätilojen vaihtelut ovat aika legendaarisia.

np: Hootie & The Blowfish - Drowning 

Throwing rocks to hide your hands

Nyt on kyllä harvinaisen epävarma olo huomisesta sosiaalitieteiden kokeesta, vaikka kyllähän se nyt vähintäänkin läpi menee. Saapahan nähdä millä mielin tulen takaisin kämpille huomenna puoli neljän jälkeen, tuo sisäinen suoriutuja kun tuppaa olemaan aika kriittinen persoona...

Sen sijaan sain ilouutisia uudelta opinto-ohjaajalta että siirtymiseni Science & Engineeringistä Arts Facultyyn onnistuukin helpommin kuin ajattelin. Saan siis ihan luvan kanssa unohtaa koko asian nyt, kun olen siirtolomakkeen palauttanut. Mieli on jo ihan kesälaitumilla, vaatii tällä hetkellä melkoista kuria olla hylkäämättä opiskelua tällä minuutilla ja lähteä ulos hyppelehtimään ilta-auringossa. Tottahan toki tänään tähän työpöydälle porotti avonaisesta ikkunasta sellainen aurinko, että selkä palaa, kun meikäläinen painii Neuvostoliiton historian parissa onnistumatta painamaan yhtään faktaa päähänsä. Luonnonvoimilla on selvästikin oma taitonsa ivailla opiskelijan kustannuksella niin että tuntuu. 

Kuvat: B.O.

Jennifer kävi viiden tunnin harhailureissulla kameran kera tuossa iltapäivällä. Olisi kuulemma pyytänyt minut mukaansa, mutta totesi, että että voisi olla väärin houkutella minut pois luentomuistiinpanojen ääreltä näin koetta edeltävänä päivänä. Kiitän tästä hienovaraisuudesta todennäköisesti huomenna kun saan koepaperin eteeni, ja kiroan sen päivän, kun tämän kurssin valitsin.

Mutta ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin! Käytiin tuossa eilen tosiaan katselemassa tulevaa asuntoa, ja voi että se on kaunis! Keittiö vei ihan totaalisesti tämän tytön sydämen, oli niin tilava ja valoisa ja paljon työtilaa. Nauroivat, että älä anna poikien tietää, muuten et pääse sieltä enää ulos, mutta mikäs minun noin hienossa keittiössä ollessa, ihan mielelläänhän siellä kokkailee vaikka isommallekin porukalle! Kuvissa näkyvät ikävä kyllä vain näkymä keittiön ikkunasta ja olohuone, en viitsi noita muita lisäillä, kun en ole kysynyt lupia kämppisten naamojen julkaisemisesta tällä tontilla. Mutta ehkä noista saa jonkinlaisen kuvan siitä, miten valoisa ja nätti kämppä on kyseessä. Nyt en malta odottaa syyskuuta!

np: Michael Jackson - 2 Bad

To watch you, to guide you through the darkest of your days

Kämppis kävi kaupassa, teki itselleen lounasta, jätti täydet kauppakassit jääkaapin eteen ja katosi huoneeseensa. Näkyipä siellä paketti kanafileitäkin. No, elän vielä siinä toivossa ne siirtyvät tuosta paikoilleen, vaikka siellä ne näyttävät olevan kyllä edelleen näin tunninkin jälkeen.

Tässä on muuten jännä ero Suomen ja Skotlannin välillä. Kotona sitä on oppinut ruoanlaiton ja elintarvikehygienian perusteet kotitaloustunneilla, mutta täällä se ei kuulu lukusuunnitelmaan. Siinä vaiheessa kun on sivusta seurannut, kuinka tiskit jätetään huuhtelematta saippuasta (sen jälkeen kun ne on pesty pesusienellä) ja ihmetellään, kuinka monta viikkoa sitten avattu tuorejuusto on homeessa, vaikka parasta ennen päivämäärä on vielä vaikka kuinka kaukana, tulee aika viisas olo. Täällä monelle opiskelijalle ruoanlaitto tuntuu ylipäänsä olevan aika kaukainen käsite ennen yliopisto-opintoja, monelle jopa riisinkeitto on ylitsepääsemätön tehtävä. Olen ansainnut kavereiden kesken epävirallisen "master chef" -lempinimen yksinkertaisesti sillä, että valmistan ruokani alusta asti itse ja leivon monesti leipää tai pullaa sen sijaan, että ostan sen kaupasta (tämä tietysti selittyy osittain sillä, että olen tottunut syömään lähinnä ruisleipää ja paikallinen vaalea leipä onkin sitten ihan vitivalkoista pullamössöä, joka ei maistu omaan suuhun miltään).

Yksi kämppiksistäni eli valehtelematta koko viime jakson (syys-/joulukuu) pelkillä valmisaterioilla. Se näkyi konkreettisesti siinä, että tämän terveys romahti, paino nousi, ja hän pyörtyi muun muassa kirjaston hissiin, suihkuun ja pöytänsä ääreen. Seuraavan jakson alussa tämä toiminta vaihtui sitten erittäin vähäiseen syömiseen ja jatkuvaan kuntosalilla pyörimiseen. Tällä hetkellä sama henkilö käytännössä asuu yliopiston kirjastossa, viettää siellä vähintään 12 tuntia päivässä, yleensä aamuseitsemästä aamuyöhön. Vaikka asumme samassa kämpässä, kukaan meistä muista asukeista ei ole nähnyt koko ihmistä kahteen viikkoon. Ehkäpä se on luonnekysymys, mutta kieltämättä tämän sivusta seuraaminen on välillä saanut huolehtimaan niin toisen fyysisestä kuin psyykkisestä terveydestä.

Niin että te, jotka puhutte uusavuttomuudesta suomalaisten nuorten yhteydessä, tulkaapa tänne vertailemaan! Skotlanti on kyllä onnistunut viemään sydämen, mutta vatsalaukku on edelleen visusti Suomen puolella :)

There's a lot of things that can kill a man, there's a lot of ways to die

Novoi, en päässyt Ikeaan asti, kun autopaikat olikin jo täytetty (hyvästi lihapullat!). Mutta ei se mitään, onhan meillä Ikean nettisivut! Joiden selaaminen ei muuten ehkä ollut kovin hyvä idea, koska nyt minulla on pakkomielle tästä. Totta kai sen on oltava sieltä kalliimmasta päästä, luonnollisesti... mutta kun se on niin nätti ja onhan siinä säilytystilaakin! Järkiperusteet ennen tunteita vai miten se meni?

Ihana kappale, ihana versio.

Sain minä muuten pahvilaatikoitakin, josko ensi torstain jälkeen alkaisi hiljalleen pakkailla näitä asuntolaan kertyneitä tavarakasoja pois tieltä. Kaksi ja puoli viikkoa jäljellä!

Rebel souls, deserters we've been called

One down, two to go!

Psykologian koe on nyt takanapäin, edessä vielä CEES (eli Central & Eastern European Studies) ja ranska. Koe tuntui menevän ihan hyvin, vaikka olikin kyllä vaikeampi kuin edellisjakson vastine. Kahdeksastakymmenestä monivalintakysymyksestä ehkä kymmentä piti miettiä hiukan pidempään, minkä pitäisi kaiken järjen mukaan olla hyvä merkki (?). Esseekysymyksestä onkin sitten vaikeampi sanoa, peukut pystyyn ja kesäkuun tuloksia odotellessa! Seuraavien päivien ohjelmaan kuuluisi sitten historiaa, historiaa ja vielä vähän - wait for it - historiaa.

Kuva: B.O.

Minua on nyt valistettu siitä, että Skotlannissa ei kuulemma ole hyttysiä (mosquitos). Olen silti varma, että näin sellaisen ikkunanpielessäni yhtenä aamuna!  Sanakirja antaa näemmä myös haussa sanavastineet gnat ja culex (kuulostavat kyllä ihan joltain tieteisleffan eliölajeilta). Pitänee vielä varmistaa, ettei kyseessä ole kielellinen väärinkäsitys, koska en todellakaan halua alkaa miettiä, mikä muu ötökkä olisi näistä kutisevista puremajäljistä vastuussa... bed bugs, hyrr.

Saatanpa päästä muuten katsastamaan Ikean huomenissa! Nykyinen (ja tuleva) kämppikseni Jennifer on perheineen menossa, ja ajattelivat, että jos autossa vain on tilaa, niin minulle varmaan kelpaisivat ruotsalaiset lihapullat ja alustava huonekalujen hintojen tiirailu syksyä silmällä pitäen. Ai että kelpaako? Lihapullia ja PUOLUKKAHILLOA! It's the little things that make a Finn happy.

But when you're down you won't find me laughing

Kai se on uskottava, että kesä alkaa olla lähellä kun herää aamulla ensimmäisten hyttysen pistojen koristamana...

Ilmat on kyllä mitä on, harmaalta näyttää ja sadetta ripottelee tasaisin väliajoin. Suomessa taitaa jopa olla tällä hetkellä paremmat sääolosuhteet kuin täällä, kateeksi käy!

Taitaa se vaan niin mennä, että aina kun vaihdan maisemaa, niin johan alkaa säätilat mennä parempaan suuntaan. Jouluna kotona ollessa kun ei näkynyt lunta nimeksikään, mutta heti alkoi pyryttää kun lähdettiin ajamaan aamuyöstä lentokentälle. Vastaavasti lähtiessäni kotiin kevätlomille, alkoi Glasgowssa luonnollisesti muutaman viikon mittainen hellekausi, aurinko paistoi ja lämpö huiteli kahdessakymmenessä siinä missä kotona iski takatalvi. Ei käy onnen lahjat tasan, ei.
 
Kävinpä tuossa yliopistolla kahvittelemassa kahden ystävän kanssa. Toinen on lähdössä sunnuntaina lopullisesti kotikaupunkiinsa Saksaan, koska erasmus-vuosi on lopuillaan ja viimeinen koe on huomenna. Tulee kova ikävä! Pitänee suunnitella jossain välissä reissu sinnekin päin maailmaa, ettei nyt ihan jäisi viimeisiksi hyvästeiksi. 

Kuvat: B.O.

Niin, ja kävin hakemassa yhden esseenkin takaisin. Otin tälle jaksolle hetken mielijohteesta Neuvostoliittoon keskittyvän kommunismikurssin saadakseni opintopisteet kasaan. Olin kovasti siinä uskossa, että koska historia on aina ollut itselle verrattain mielenkiintoinen aihe, niin hyvinhän tämä tässä sivussa menee. No, eiköhän sieltä ylistävän kuvakielen alta paljastunut tylsin kurssi ikinä. Essee tuli sitten takaisin arvosanalla D1, mikä kirjallisesti vastaa arvosanaa satisfactory eli tyydyttävä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kommenteissa todettiin että arvosana laski huomattavasti, koska olin mennyt referoimaan päin mäntyä, essee sinänsä oli kuulemma oikein hyvä. Ja tietysti tämä D1 onkin sitten puolet kyseisen kurssin arvosanasta... eipä tässä auta muu kuin yrittää kompensoida suoriutumalla kokeesta kiitettävästi. 

I feel like running away, I'm still so far from home

Posti toi tänään piristävän yllätyksen Suomesta! Muhkeat veronpalautukset tiedossa tälle tytölle, ei voi muuta kuin syödä kanelikorppuja ja pastaa hymy korvissa vielä kolmen viikon ajan, kunnes pääsee kotio nauttimaan kotimaan herkuista ja äidin kokkailuista.

Voipi olla, että päästään katsomaan ensi vuoden kämppää vielä tämän viikonlopun aikana. Itse en ole sitä vielä omin silmin nähnyt, koska olin hakuvaiheessa Suomessa kevätlomilla. Kauniilta se kuitenkin kuvissa näytti. Ei sitä auta alkaa kyseenalaistamaan, kun saat puhelun, jossa ensimmäisenä sanotaan: "This is absolutely perfect!" 
Nyt puheenaiheena ovatkin huonekalut, joita onneksemme saamme ilmaiseksi kahden kämppiksen äidiltä, koska heillä on samaan aikaan muutto pienempään asuntoon, johon suurin osa huonekaluista ja keittiötarvikkeista ei yksinkertaisesti mahdu. Näillä näkymin ainoa asia, jonka joudun itse syyskuussa takaisin tullessani käydä ostamassa on sänky. How great is that? Ja vierailuja harkitseville ystäville voin todeta, että saan todennäköisesti myös vuodesohvan, jonka turvin voin majoittaa tänne asti eksyneitä tuttuja hieman mukavammin. Ettei tarvitse vuorotella joogamaton kanssa, joka ei ikävä kyllä pehmennä sitä lattiaa riittävästi, jotta ehtisi unohtaa missä oikein nukkuu... kokeiltu on.

Kuva: B.O.

Loppupäivän ohjelmaan kuuluukin sitten lähinnä lukemista, perjantai kun lähenee hitaasti mutta varmasti. Tänään vuorossa treatments, eli terapioita ja erilaisia lääkehoitoja. En ole yllättäen ehtinyt vielä stressaantua pätkän vertaa, vaan lueskelen tekstejä ihan rauhallisin mielin. Näemmä tästä yliorganisoivasta luonteesta on loppupeleissä jotain hyötyäkin.

Starve the poor so they can be well fed

Pieni hengähdys-/lounastauko tähän väliin, ennen kuin olisi tarkoitus lähteä sisäänajamaan uutta tennismailaa yliopiston suuntaan. Tänään on tosiaan neljän viikon koeperiodin virallinen alkamispäivä, joten saa nähdä, kuinka monta pelaajaa  on uskaltautunut kentälle kirjojensa ääreltä. No, sitä enemmän peliaikaa allekirjoittaneelle!

Kuva: B.O.

On kyllä ollut vähän huono tuuri noiden tennismailojen kanssa tähän mennessä, edellinen kesti kyllä hyvin kevätlomaan asti, mutta napsahti sitten poikki. Halvin mahdollinenhan se oli, joten olin hyvin tyytyväinen että kesti niinkin pitkään. Viikko sitten käytiin ostamassa uusi vanhan tilalle ja se oli ensikäytössä viime keskiviikkona. Hulppeat kaks tuntia se kestikin, aloin valmennuksen loppupuolella ihmetellä, että kuuluuko mailan tosiaan olla niin väärä kuin miltä se omaan silmään siinä vaiheessa näytti. Eipä tietenkään, ei kun seuraavana päivänä takaisin liikkeeseen vaatimaan vaihtomailaa. En sitten hairahtanut uudelleen siihen kieroon mustaan Dunlopiin, vaan otin ensimmäisen mailan tapaan tutun ja turvallisen Wilsonin punavalkoisen. Peukut pystyyn josko tämä yksilö eläisi mukana vaikka useamman vuoden. Viidenkymmenen prosentin alennus ei sekään tehnyt pahaa tällä hetkellä hyvinkin tyhjälle kukkarolle.

Parin tunnin pelituokion olisi tarkoitus virkistää pääkoppaa sen verran, että jaksan syventyä vielä takaisin tultuani skitsofreniaan ja persoonallisuushäiriöihin. Jep, tämä on sitä psykologian parasta antia! Abnormal psychology kuulostaa ehkä hieman masentavalta aihealueelta, mutta kun sitä alkaa vertaamaan hermosysteemien toimintaan ja kaikenmaailman välittäjäaineisiin, niin oppiminen tapahtuu ihan huomaamatta...

Oh where oh where could my baby be?

Kappas, oliko minulla olemassa tällainen blogikin?

Kuva: B.O.

Eihän edellisestä merkinnästä olekaan kulunut kuin vaivaiset puolitoista vuotta! Ja paljon siinä ajassa onkin ehtinyt tapahtua. Hallussa on siis tänä päivänä valkolakki ja tätä postausta kirjoittelen Glasgowssa, Skotlannissa, jossa käyn paikallista yliopistoa pääaineenani psykologia. Kevään koeperiodi alkaa huomenna ja omista kokeistani ensimmäinen on perjantaina, viimeinen vuorossa 16. toukokuuta, jota seuraavana päivänä lähden takaisin kotosuomeen kesän ajaksi. Joku viisas siellä ruudun toisella puolella varmaan jo arvasi, että opiskelun välttelyhän tässä on kaiken takana, kun päätin näin yllättäen elvyttää omakätisesti jo pitkään hengettömänä olleen blogipahaseni. Mutta oli syy mikä tahansa, kyllä sitä on vähän ollut ikävä myös sitä itse kirjoittamista, oli niitä lukijoita tai ei.

Katsotaan joskos tässä innostuisi kirjoittamaan jopa useamman kuin yhden merkinnän vuodessa.

But I got my pocket full of real tales, and a broken guitar bone

Ei se Porin reissu mennytkään ihan niin kuin oli alun perin suunniteltu.

Perjantai-lauantai kulki oikein mukavasti, oli hyvä meininki ja mukavaa seuraa. Illan musiikillisen potin räjäytti Volbeat, joka todella otti yleisönsä. Olin aikaisemmin kuullut bändiltä vain muutamia kappaleita, mutta keikka todisti, että lähempi tutustuminen selvästikin kannattaisi. Erityisesti pian julkaistavalta neljänneltä albumilta soitettu maistiainen, Fallen kuulosti erittäin toimivalta.

Ja sitten sunnuntaina, täysin puun takaa, tuli se paljon puhuttu trombi.

Taivas hetkeä ennen kuin välähti.

Kuva: B.O.

Viitisen minuuttia kestäneen rajuilman jälkeen olimme kaikki pystyssä, mutta litimärkiä ja järkyttyneitä. Päälavan metallirakenteet olivat romahtaneet alas, kojujen osat lentäneet pitkin poikin nurmea ja oli sanomattakin selvää, että tekniikka tuskin oli selvinnyt säikähdyksellä. Joku sanoi, että vahvistimista kaadettiin litroittain vettä, toinen, että mikseripöytä uiskenteli siinä.

Maassa oli laajoja lammikoita, joissa vesi ulottui nilkkaan, kun pyrimme leirintäalueelle tarkastamaan telttamme kokemat vauriot. Matkalla kävelimme Kotipitsan kojun ohi, kattoa sillä ei enää ollut. Puhelimeen puhunut myyjä ei tainnut ilahtua kommentista, jossa tiedusteltiin pitsan sen hetkisestä saatavuudesta.

Teltta-alueella meitä odotti melkoisen lohduton näky. Telttamme ulkopressu oli lentänyt tuulen voimasta pois ja alta paljastuneen verkko-osan läpi olikin sitten siivilöitynyt mukavasti vettä sisälle. Avattuamme sen totesimme, että teltassa ei ollut jäljellä enää mitään kuivaksi luokiteltavaa, mukaan lukien vaihtovaatteet, mahdolliset ruokavarastot, makuupussit ja muut tarpeelliset. Ympärillämme ja joukossamme monet purkivat vitutustaan etsimällä käsiinsä kuivan tupakan, minä söin sateen iskiessä ostamiani (mainitun jäljiltä hieman tahmeita) lakupötköjä uskomatta näkemääni. Eihän siihen nyt pysynyt reagoimaan kuin huumorilla, vaikka muitakin, avoimen aggressiivia tapoja tuli todistettua seuraavan puolen tunnin aikana.

Selvisimme kuitenkin melko vähällä. Kun olimme vaihtamassa junalippujamme sunnuntaiseen yöjunaan sain kuulla toiselta festarikävijältä, että hänen ollessaan Teksasissa samantapaisilla festivaaleilla oli paikalle iskenyt kaksi tornadoa. Yksi suomalainen trombi sinne tai tänne... ja mikä huvittavinta, tämäkin sattumanvarainen luonnonoikku oli sattunut juuri Slayerin lopetettua settinsä.

Yhden seurueeseen kuuluneen pettymys oli mittaamattoman suuri, kun selvisi, että jäljellä olevista esiintyjistä se tärkein oli ainoana yhtyeenä perunut oman esityksensä.

Kaiken kukkuraksi öinen kotimatkakaan ei sujunut aivan kommelluksitta. Junan oli tarkoitus lähteä viittä vaille kaksitoista ja saapua Pasilan asemalla varttia vaille neljä, kotona meidän oli tarkoitus olla vajaat kolme tuntia sen jälkeen kahden tunnin asemalla odottelun jälkeen.

Ensin juna oli oli tunnin myöhässä. Sitten vielä puoli tuntia. Kun lopulta pääsimme Tampereen kohdalle, meille kuulutettiin, että luvassa olisi veturin vaihto. Puolen tunnin seisoskelun jälkeen jatkoimme matkaa. Aika kuluikin mukavasti, kunnes Hyvinkään jälkeen, Jokelan seudulla jokainen junassa matkustaja tunsi kovan töyssyn, jonka jälkeen kuljettaja iski jarrut pohjaan. Hetken epätietoisuuden jälkeen tulee uusi kuulutus: juna on toistaiseksi pysähtynyt yliajon vuoksi.

Siinä odotellessamme paikalle saapui niin ambulanssi, poliisi kuin palokuntakin. Ensiavulla ei näyttänyt olevan erityistä kiirettä, joten jokainen meistä osasi arvata, mitä oli tapahtunut ja mitkä olivat seuraukset. Oli melko pysäyttävää huomata, kuinka arkipäiväistä ihmisen hengen menetys on. Jäljet siivottiin painepesurilla ja noin neljänkymmenen minuutin odotuksen jälkeen meille kerrottiin, että pelastuspartio on antanut luvan jatkaa matkaa. Siinä tuntee olevansa aika arvoton.

Lopulta seisoimme Pasilan asemalla puoli kahdeksalta aamulla, minä, paljasjaloin, itsensä irti sanoneet ja loppuun kuluneet ballerinani kilometrien takana leirintäalueen roskiksen vieressä, ja muu matkakomppania lopen uupuneina.

Ironista kyllä, kotiin vievä Pendolino oli sekin vielä vartin myöhässä.

Escape is never the safest path

Kyllä se taitaa olla pakko uskoa, että kesä on ohi, kun aurinkoa näkee tuskin kerran viikossa ja ulkona raivoaa myrsky myrskyn perään. Ei sillä, syksy alkaakin olla jo tervetullut helteiden keskelle. Kolmekymmentä astetta on aivan liikaa ihmiselle, joka kärsii jo ympäri vuoden läkähtymisestä.

Ensi viikonloppuna neljä musadiggaria suuntaa kohti Poria ja Sonispherea. Hengähdystauko lienee väärä sana rock-festareista puhuttaessa, mutta sitähän se töitä puurtavalle oikeastaan on. Esiintyjistä eniten kiinnostaa Volbeat, Maidenin jo kahteen otteeseen nähneenä mitään uutta tuskin on tarjolla, mutta Rautaneidon puolelta en sitä kaipaisikaan. Toivoa pidetään sään suhteen edelleen yllä (harmaa sää vielä menettelee, mutta vesisateella on huonot puolensa)!

Kuva: B.O.

I'll relive it without pain

Lieneekö syytä huolestua, kun herää aamulla nähtyään aivan todentuntuisen unen, ja toivoo ihan vähän, että se olisi ollut totta?

Ei, kyseessä ei ollut siirappinen rakkausunelma tai mikään vastaava romantiikkaa tihkuva seikkailu. Olin nimittäin unessa tatuoitu. Ja ei, ne eivät olleet pieniä tatuointeja, suunnittelin jopa täyttäväni musteella koko toisen käsivarteni sleeven muodossa niiden kahden ison väritatuoinnin lisäksi. Soivatko jo hälytyskellot?

Onneksi tällainen tatuointi-into on ainakin toistaiseksi esiintynyt ainoastaan unien muodossa. Kauniitahan niistä jotkin ovat, mutta muste on ikuista.

It's automatic, honey

Lupauduinpa sitten heikolla hetkellä leipuriystävän matkaseuraksi lokakuiseen Lady Gagan konserttiin Hartwall areenalla.
Kieltämättä en pane tätä yhtään pahakseni, Gagalla kun on valtavirran popartistiksi erittäin toimiva ja omalaatuinen tyyli, mikä kieltämättä puree allekirjoittaneeseen hyvin. Beautiful, dirty, rich on noussut vahvaksi suosikiksi, ystävän mukaan kenties siksi, että siinä jotain hyvin Fiona Applelle ominaista. Väitteessä lienee kyllä jotain perää, kun kuuntelee kappaleen bassokuvioita ja yleistä meininkiä.

No, kaikesta huolimatta luvassa lienee erittäin hyvä show. Lokakuuta odotellessa!

We could stare into the sun if we would open up our eyes

Tiedättekö sen tunteen, kun tekee mieli kuunnella pitkästä aikaa vanhoja "nuoruuden" suosikkeja?

Kävin 12-vuotiaana läpi 80-lukulaisen rockmusiikin kauttani ja tuli selattua niin monta miesvetoista bändiä, joiden kasvoilla kiiltelivät kajaalit ja poskipunat, että sain sekä ajan soundista, että meiningistä pitkälti yliannostuksen, josta en ole vieläkään täysin selvinnyt. Yksi on kuitenkin säilynyt vuosien varrella yhä rakkaana ja raikkaana, nimittäin Skid Row.

Käytännössä Skid Rowhan julkaisi ainoastaan ensimmäisen levynsä nipin napin 80-luvulla (1989), eivätkä jäsenet nyt niin kamalasti niissä meikeissä viihtyneet, mutta älkää kiinnittäkö liikaa huomiota yksityiskohtiin!

Tuli järjetön mielihalu kaivaa ne kaksi parasta albumia (eli järjestyksessä kaksi ensimmäisenä ilmestynyttä) levyhyllyn kätköistä ja fiilistellä vähän teinivuosia. Rattlesnake Shake, Sweet Little Sister, Can't Stand the Heartache, Livin' on a Chain Gang, Creepshow, The Threat... yhä ne sykähdyttävät kuten silloin joskus ennen!



Ja väittävät vielä, että nuorilla on huono maku musiikin suhteen.

PS. Quicksand Jesus on edelleen yksi parhaimmista slovareista ikinä!

When you came in the air went out

Katsoin sitten maanantaina uteliaisuuden puuskassani kovasti hehkutetun True Bloodin avausjakson. Ihan viihdyttävältähän sarja vaikutti näin tutustujan silmissä, ja uskon vahvasti siihen, että juoni lähtee käyntiin muutamien jaksojen päästä. Niitä odotellessa!

Oli minulla muutakin asiaa. Syvä uskoni sarjaan johtuu vampyyrien lisäksi siitä, että olen varma, ettei hyvä musiikki voi koskaan kytkeytyä mihinkään täysin kelvottomaan. Kiinnitin heti alussa huomiota erikoiseen tunnariin, etsin sen eilen käsiini, ja nyt olen kuunnellut kipaletta eilisillasta saakka repeatillä. Jos tekijöillä on ollut näin hyvä maku, eiköhän se itse sarjakin tule olemaan katsomisen arvoinen.

Siitä onkin aikaa, kun kantrivivahteet kuulostivat näin hyvältä.

Don't give me false hope

Näin eilisen keikan jälkitunnelmista on pakko sanoa, etten ole aikoihin ollut näin hyväntuulisella ja kaikin puolin onnistuneella keikalla. Vaikka konsertti venyikin lähes kolme ja puolituntiseksi, en voi sanoa kyllästyneeni hetkeksikään.

Lämppärinä toiminut trubaduuri, laulaja-lauluntekijä Josh Ritter oli hänkin ihan mukava musiikillinen yllätys, toi hieman mieleen Ray LaMontagnen. Muutamille kappaleille sytyin vähän enemmänkin, osa meni ehkä minun makuuni hieman liian maalaiseksi.



Mutta että, The Swell Season. Glen Hansard ja Markéta Irglová bändeineen tarjosivat niin musiikillisen että muuten vain iloluonteisen elämyksen koko Kulttuuritalolle, mutta erityisesti kahdelle vanhojaan juuri viettäneelle opiskelijalle, jotka olivat innolla mukana vähäisiksi jääneistä yöunista huolimatta. Ihana tunnelma, ihanaa musiikkia. Mikä kuulostaisikaan kauniimmalta kuin harmoninen yhteislaulu hiljaisessa salissa?

"I was living in a Devil Town,
didn't know it was a Devil Town
Oh, Lord, it really brings me down
about the Devil Town"