You want to know where I have been, just look at my hands

Jostain syystä monen tunnin ostosreissun jälkeen olo on aina sanoinkuvaamattoman vetämätön.

Sellossa vietetyn päivän saldoksi muotoutui muutama perustoppi, mekko, sekä viihdepuolelta pokkaripassilla ilmaiseksi lunastettu The Road ja Anttilasta tarjouksesta kaapattu elokuva The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford.
Pientä ylpeyden poikasta on kyllä nyt ilmassa, sillä onnistuin pitkälti pysymään ostossuunnitelmassani, vaikken niitä toivomiani hippifarkkuja löytänytkään, sillä toisin kuin edellisreissulla, en tällä kertaa täyttänyt kauppakasseja useammalla mekolla, joita kaappi on jo valmiiksi täynnä. Farkkujen loistaessa poissaolollaan päätin lopulta kuitenkin antaa hieman periksi ja napata Indiskasta mukaani suloisen kukkamekon, joka saattaa hyvinkin syrjäyttää tiiviisti päällä ostohetkelläkin olleen värikkään kanssasisarensa.

Mustat ylipolvensukat, jotka nappasin mukaani Lindexiltä, paljastuivat kotona alimittaisiksi. Lienenkö käsittänyt koko termin over-knee aivan väärin, mutta se, että sukka juuri ja juuri peittää polven yläosan, ei oikein täytä omaa käsitystäni pakkauksen lupaamasta pituudesta.

Ja voi että, kesän virkistävä suosikki on löytynyt! Café Buffossa ystävien kesken nautitut mansikkajäähilejuomat veivät kyllä kieltämättä kielen mennessään. Pitääpä joskus koittaa ihan kotosallakin valmistaa, pääsisi vihdoin tuo muinoin ostettu jäämurskainkin tositoimiin.

"Do you answer to someone's will besides your own?"

Vaikka tänään siirryttiin kesäaikaan ja menetettiin näin yksi tunti tästä keväisestä sunnuntaista, olo on mitä pirtein. Milloinkohan olen viimeksi saanut näin paljon tehtyä yhden päivän aikana?
Kieltäydyn syvästi uskomasta, että kellojen siirtäminen olisi haitallista, lisää puhtia tuntuisi ainakin allekirjoittaneelle antavan!

Lueskelin eilisiltana viimeisen Twilight -sarjaan kuuluvan kirjasen, Breaking Dawnin loppuun, ja on kieltämättä myönnettävä, että vähän jäi haikea olo. Siihenkö se nyt loppui, mielekäs fantasia? Kirjasarja on poikinut paljon vertauksia J.K. Rowlingin Pottereihin, mutta itse kyllä kallistun vampyyriromanssin puoleen. Pottereita tuli nuorempana luettua ahkerasti, kunnes viidennen osan kohdalla aloitin hetken mielijohteesta boikotin. Kymmenvuotiaan mielestä oli anteeksiantamatonta, että lempihahmo nirhattiin noin vain, armottomasti. Kesti siis muutaman vuoden ennen kuin annoin kuudennelle ja seitsemännelle kirjalle mahdollisuuden, englanninkielisinä. Yhden hengen boikottini oli surukseni täysin turha, sillä löysin heti uuden, entistä kiintoisamman ja samalla yllättävän suosikin. Arvaatteko?

Kesäaikaan siirtyminen sai jossain sielun pohjukoilla arkisin piileksivän kotinhengettären heräilemään ja toteuttamaan kaikkea mahdollista ensi viikonkin edestä. Tuore, itse leivottu leipä oli tämän päivän saavutuksista onnistunein, vaikka kyllä nuo merimiespihvitkin maistui. Pirkan lehdykästä tuon leivän ohjeen nappasin, löytyypä vielä Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman sivustoltakin hakusanalla auringonkukansiemenleipä.

Mukana päivän menossa on pyörinyt myös Justin, suomalaisittain Jussi. Märkää kevätsäätä on aina mukavampi tiirailla oven lämpimämmältä puolelta, eikö vain?

Kuvat: B.O.

"Look after my heart — I've left it with you."

Aamuinen työreissu alkoi mukavasti, kun äiti huomasi puolen tunnin ajomatkan jälkeen unohtaneensa päivän eväsleivät kotiin jääkaappiin. Eiväthän ne sitten sieltä käsin erityisemmin orastavaa nälkää parin tunnin aherruksen jälkeen lieventäneet, mutta sainpahan hyvän tekosyyn napata kotimatkalla kaupassa matkaani kolmioleivän pahimpaan kriisiin.

Tässä on tullut viikko pysyteltyä poissa elektroniikan parista, joten aikaa on jäänyt mukavasti esimerkiksi lueskeluun, jota en kovin usein arkena harrasta, vedoten niin ikään ajan puutteeseen (and we all know the truth). Myös yöunet ovat olleet huomattavasti riittoisampia tämän viikon tiimoilta, joskaan univelat eivät selvästikään ole vielä täysin kuitatut.
Eilen pompin pitkin taloa jonkin asteisissa kuumehoureissa, vaikka sitä lämmönnousua ei mittauksien keskiarvon mukaan ollut kuin pienen pieni poikkeus tavanomaiseen verrattuna. Toinen talouden mittareista väittää, että elän jatkuvassa alilämmössä ja toinen vannoo tiukasti normaalin nimeen. Kumpaa siis uskoa?

No, joka tapauksessa. Tällaisen yllättävääkin yllättävämmän opuksen parissa olen pari viime päivää viettänyt...

(Otosta päätyi sulostuttamaan emännän tuolin anastanut karvatassu)

Henkilökohtaisesti pidin Eclipsestä enemmän kuin sitä edeltäneestä New Moonista. Jotenkin Meyer onnistuu saamaan hahmoistaan tässä kolmannessa osassa enemmän irti kuin mitä aikaisemmin, syventämään näiden tulkintaa ja ajatuksia. Erityisesti pidin siitä, että Jasperin ja Rosalien taustoja valaistiin, ensin mainitun menneisyyttä tässä olikin jo tovi pohdittu.

Kirjoista on muuten harvinaisen hankala keskustella ilman, että paljastaisi niiden juonta ja sitä kautta toimisi ilonpilaajana.
Breakin Dawnin kimppuun pääsen ikäväkseni luultavasti vasta parisen viikkoa 31. päivä alkavan koeviikon jälkeen, sillä se on tällä hetkellä lainassa. Ei kyllä sillä, että pakollisen luku-urakan tiimoilta sille aikaa liikenisikään...

Viinirypäleet unohtuivat tällä kertaa kauppaan, mutta kyllähän näilläkin maukkaan illan saa aikaiseksi...

Kuvat: B.O.

Herkullista lauantaita!

You can brave decisions, before you crumble up inside

Hiljaista on ollut blogin puolella, mutta niin on ollut kyllä muutenkin.

Kumma, miten varsinainen arki saa aikaan loputtoman vetämättömyyden tunteen, ja jo pelkkä ajatus opiskelusta saa kaivautumaan entistä syvemmälle peiton alle silmät umpeen puristettuina. Asiaa ei auttanut se, että sain stressattua päällekkäin kasautuneiden koulutehtävien tiimoilta, sillä niitä tuntui tulevan koko ajan lisää. Todellisuudessahan asia oli aivan toisin. Kaikki olisi hyvissä ajoin tehtävissä, jopa pitkällä aikavälillä, kunhan hiukan tökkisi aineita ja esitelmiä tärkeysjärjestykseen ja suorittaisi niitä sitä mukaa.
Mutta minä, kuten varmasti moni muukin silloin tällöin, reagoin näihin velvollisuuksiin useimmiten välttämisorientaation mukaisesti; siirtämällä tekemisiä päivä päivältä etäämmäs, kunnes toimeen on vihdoin tartuttava molemmin käsin.

Nyt kun puolet tehtävistä on takana, olo on kuitenkin mitä mainioin, eikä tämänpäiväinen Salon reissu yhtään olotilaa pahentanut, päinvastoin! Vaikka onnistuin jälleen tuhlaamaan turhankin suuren summan rahaa, osa hankinnoista tuli toden totta tarpeeseen ja olivat näin ollen täysin perusteltuja. Ja sitä paitsi, kuka sitä nyt pitkän viikon jälkeen hyvästä seurasta kieltäytyisi?
Uusi, hyväksi koettu kamerani sai vihdoinkin rinnalleen muistikortin ja kotelon, joka suojaa sitä täst'edes elämän kolhuilta ja huolimattomalta emännältä.

Näiden pääostosten lisäksi matkaan tarttui, kuten arvata saattaa, myös eräs elokuva ja parisen kirjaa, mutta niistä sitten enemmän, kunhan ehdin niihin tekemisiltäni paremmin perehtyä!

Kuva: B.O.

"It will be as if I'd never existed"

Sanotaanko, että New Moon ei aivan yllä edeltäjänsä tasolle, mutta ei se yhtään sen koukuttavuutta vaikuta vähentävän. Välillä juoni heittelehti ja erilaiset käänteet saivat siristämään silmiä epäuskoisena, mutta kunhan pääsin alkushokin (ja tunnelatauksen) ohi, rivit etenivät huomaamatta. Miten sitä voikaan luoda kiinteän siteen fiktiivisiin hahmoihin näin helposti?

Eilisaamu yllätti rankalla kädellä. Heräsin ennen kuutta ankaraan pääkipuun ja pahanolontunteeseen, joka ei tahtonut kadota, vaikka kuinka puristin silmiäni umpeen ja yritin nukahtaa uudelleen. Tätä yritystä ei auttanut se, että selvästikin krooninen silmätulehdus, joka vaivaa minua vähintään kerran puolessa vuodessa, oli kyseisellä hetkellä pahimmillaan ja tuotti minulle fyysistä, painostavaa kipua yrityksissäni sulkea vasen silmäluomeni. Hetken jo ehdin miettiä, saattoiko koko horteinen oloni johtua kyseisestä silmästä.
Kylmä kääre otsalla uinutti minut lopulta uneen seitsemän jälkeen, särkylääkkeitä kun välttelen, ellei kalloani halkaista kuvainnollisilla kirveillä ja muilla teräaseilla.

Huono olo jatkui koko seuraavan päivän, mutta hellitti iltaa kohden, samoin kuin paine silmän seudulla. Onnistuinpa sentään toteuttamaan aikeeni vispipuuron keittämisestä!
Jokin vimma minuun on varmasti iskenyt kun yhtäkkiä olen näin innostunut tekemään ruokaa ja leipomaan pitkästä aikaa, mutta hyvä näin, äiti pysyy ainakin tyytyväisenä ja oma mieli virkeänä. Ohjeen nappasin MTV3:n Mitä tänään syötäisiin? -osiosta hakusanalla vispipuuro. Korvasin kauraleseet ruisilla vastikkeilla ja puolukat nappasin omista pakasteista. Hyvää oli ja on edelleenkin, jääkaappikylmänä!

Kuva: B.O.

Huomenna alkaakin sitten jo arki, tuo ankea pilvi tänään päättyvän vapauden yllä.

"Oletteko te onnen suosikki?"

Joskus on vaikea ajatella, että elämä, jota elämme, saattaa kohtalon oikusta katketa varoittamatta, vailla mitään näennäistä syytä, selitystä. Että se kaikki, mitä pidämme arvottomana ja yksiselitteisenä, voi jonain päivänä saada meidät kyynelehtimään kaipauksesta, ikävästä asioihin, joita emme ennen osanneet arvostaa.

Minun on vaikea uskoa, että tämän kirjan on todella kirjoittanut ihminen, joka, saatuaan aivohalvauksen yllättäen vuonna 1995, ei enää voinut liikuttaa kuin vasenta silmäluomeaan, locked-in syndroomalle ilmeisesti epätavallisena piirteenä jopa hiukan päätään. Että mies, joka oli ulkomaailmalle halvaantumisensa jälkeen kaikkea muuta kuin mitä varteenotettava ihminen voi olla, oli "aikaisemmassa" elämässään ollut kuulun ranskalaisen lehden päätoimittaja, kahden lapsen isä. Ja että hän taisteli kohtaloaan vastaan kieltäytyen alistumasta siihen.

Vaikka Jean-Dominique Bauby menehtyi keuhkokuumeeseen vain muutama päivä kirjansa julkaisun (1997) jälkeen, vuosia ennen kuin tämä toinen painos ilmestyi viime vuonna ja harhaili silmieni eteen ystävän luona, sen välittämä viesti porautui harvinaisen syvälle.

Kuva: B.O.

Se on samalla kaukainen ja pohdinnan arvoinen ajatus; kuinka nopeasti elämä voikaan muuttua ja kuinka vähän me elämme hetkessä, iloiten pienistä asioista.

Play a song for me

Voi että, kyllä se on pian opeteltava hallitsemaan rahavarojaan vähän paremmin... taas!

Heti ensimmäisenä olikin reissussa suunnattava Suomalaiseen Kirjakauppaan eräiden tiettyjen jatko-osion perässä. Pitkään niitä tulikin haettua, mokomat olivat muuttaneet järjestystä ja aikaisemmin omissa hyllyissään kököttäneet vieraskieliset kirjat olikin nyt ripoteltu suomenkielisten vastikkeidensa joukkoon. Vai kuvittelenko vain?
Joka tapauksessa sain käsiini siis toisen ja kolmannen osan "Twilight" -sarjasta. Myös neljäs ja viimeinen, Breaking Dawn, olisi löytynyt alimmalta hyllyltä, mutta se oli viimeinen kappale, pölyinen, selvästikin lattialla juoksutettu ja muutenkin kaltoin kohdeltu yksilö, joten jätin sen suosiolla kauppaan.

Törmäsinpä vielä sitten toiseen yhtä lailla terävähampaisten taruhahmojen klassikkoteokseen, Anne Ricen Interview with the Vampireen. Ja kun kirjoihin varattu (joskin saisin rajoituksetta reilusti enemmän niihin sijoitettua) kolmekymppinen jäi puutteen vuoksi vajaaksi, oli se täytettävä jollain vähintään yhtä viehättävällä luettavalla. Veikkaanpa, että lopun hiihtolomani ohjelma on juuri asetettu.


Eiväthän ne ostokset toki tähän loppuneet. En tiedä, mistä se johtuu, mutta eräällä ystävälläni tuntuu olevan lähes pistämätön silmä, joka on selvästikin harjaantunut löytämään minulle mieluisia vaatteita. Ja se ei ole niin helppoa kuin luulisi!
Kaksi mekkoa lähti tänään matkaan, ja toinen niistä sattui aivan vahingossa silmään, kun sitä sovitti joku ihan muu kuin allekirjoittanut itse. Piristäviä ostoksia, vaatteita kun tulee niin harvoin ostettua, vaikka mieli tekisi. Syystä tai toisesta päädyn useimmiten levy- tai elokuvahankintoihin...

Levyjen puolesta oli kieltämättä hiljaista, sillä siinä vaiheessa kun pääsimme elektroniikkaosastolle, olin jo tuhlannut kaikki käytettävissä olevat rahani. Mutta kun jotain sattuu silmään, on vaikea katsoa toisaalle.
Pienen suostuttelun jälkeen onnistuin sopimaan velkaantumisestani kymmenellä eurolla erään elokuvan tiimoilta. Olisin luultavasti onnistunut vastustamaan kiusausta, jos kyseinen leffa olisi ollut aikaisemmin ulottuvissani, mutta ei. Kyseessähän on tietysti Bob Dylanin elämästä hiukan vapaammalla kädellä kertova I'm Not There.

Kuvat: B.O.

"And so the lion fell in love with the lamb"

Arvatkaapa, minkä parissa allekirjoittaneen viimeisimmät arki-illat ovat kuluneet...

Joko polttaa?

Kuvat: B.O.

Mainitsin jo edellisessä merkinnässäni hankkineeni tämän edullisen pokkarin Salosta jo parisen kuukautta sitten elokuvaa ja hetki hetkeltä vaihteeksi ajankohtaisemmaksi nousevaa vampyyri-innostustani silmällä pitäen. Loistava ostos, pakko sanoa.

Olen lähes poikkeuksetta tottunut jo siihen ajatukseen, etteivät elokuvat koskaan nouse kirjallisen esikuvansa mittasuhteisiin, vaikka lähelle ehkä joissain tapauksissa yltäisivät. Kyse on puhtaasti siitä, että se, mitä kirjallisuudella voidaan luoda, mitä sillä voidaan kuvata, on lähes mahdoton tallentaa videokuvaan ja tiivistää muutamaan tuntiin. Elokuva ei tuo esille kaikkia niitä lausuttuja sanoja, sitä tunnelmaa tai henkilöiden välistä vuorovaikutusta, ajatuksia, jotka kertovat enemmän kuin katsoja välttämättä pystyy havainnoimaan, aistimaan.

Yllätyin siitä, miten vahvasti tämä romaani sai minut elämään tarinan käänteiden mukana. Kuinka henkilöhahmot suorastaan tunkeutuivat ajatuksiini, dialogi sai minut hymyilemään ja tunsin ajoittain jopa pientä värinää sydämeni tienoilla. Nautin suunnattomasti Edwardin ja Bellan keskusteluista, jännitin näiden haparoivia askelia kielletyn rakkautensa piikikkäällä polulla ja toivoin, ettei tarina koskaan päättyisi, että todellisuus ei vielä hetkeen iskisi vasten kasvoja ja pudottaisi arjen harmautta jälleen silmieni eteen.

Erityisesti rakastuin Edwardin hahmoon, jonka olemus sai lukemattomia uusia ulottuvuuksia sivujen kääntyessä, tarinan edetessä verkkaista tahtiaan. Elokuvan Edward ei minua ehkä sytyttänyt, mutta tämä herra, tästä voidaankin jo sitten keskustella enemmän. Se tapa, jolla Meyer kuvailee tämän liikkeitä ja puhetyyliä, kokonaisvaltaista olemusta ja mielen muutoksia, en suostu uskomaan, että se jättäisi ketään täysin kylmäksi. Edward on niitä hahmoja, jotka saavat ihmisen toivomaan, että elämä olisi fantasiaa ja lukija itse osa sitä.

Kaiken kaikkiaan tämä lukukokemus sai minut kaipaamaan niin pahasti uusintakierrosta, että kun tänään luovuin pokkarista lainatakseni sen ystävälle hiihtoloman ajaksi, koin eräänlaisia vieroitusoireita. Sitä ei tapahdu usein, eikä varsinkaan näin yllättävissä tilanteissa.

Odotan innolla pääsyä jatko-osion pariin ja toivon sydämeni pohjasta, että Meyerin tällä hetkellä työstämä Midnight Sun, Edwardin versio Twilightista, julkaistaan. Nettiversioita en itse aio vilkuilla, mutta linkin käyttö on vapaata. Sieltä löytyy toinen linkki varsinaisiin raakileversioihin ja kirjailijan selostusta mm. siitä, miksi Edward hänen mielestään ansaitsee oman puheenvuoronsa.

Never judge a book by its cover.

I remember it well, the first time that I saw your head around the door

Saatin eilen päätökseen yhden joulun odotetuimmista kirjalahjoista, Sofi Oksasen Puhdistuksen. Jo marraskuun vaiheilla uutinen näytelmästä muotoaan romaaniksi muuttaneesta kertomuksesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta eri sukupolvien sanoin, herätti orastavaa mielenkiintoa, olinhan työstä lukenut, kun se oli vielä kesken. Siitä on muutama vuosi kun luin Stalinin lehmät (2003) -teoksen samaiselta kirjailijalta ja muistan sen herättäneen ajatuksia välillä jopa hieman raadolliseksi yltyvällä kirjoitustavallaan.
Kunnioitusta herätti se, ettei Oksanen peittele aiheita, jotka näkee mielestään ajankohtaisiksi tai vaietuiksi.

Kuva: B.O.

Vaikka ensimmäisillä sivuille ihmettelinkin muutamaan otteeseen, miksen saanut kiinni Oksasen kirjoitustavasta ja pidin sitä aluksi jopa jotenkin tökerönä pitkän tauon jälkeen, uppouduin perin nopeasti sen maailmaan niin perin pohjin, että henkilöhahmoista oli lopulta vaikea päästää irti. Erityisesti viehdyin Aliide Truun vahvasta hahmosta, vaikka tämän oma katkeruus välillä onnistuikin lukijan etäännyttämään.

Hyvän kirjan merkki lienee se, että kun viimeisetkin sivut on selannut läpi, mielen sopukoissa kieppuu ajatuksia, jotka eivät jätä rauhaan edes kansien sulkeuduttua. Että se, mitä kirja on yrittänyt meille antaa ja kertoa, on yhä ajankohtaista. Puhdistus on yksi tällaisista teoksista.