sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

"Do you answer to someone's will besides your own?"

Vaikka tänään siirryttiin kesäaikaan ja menetettiin näin yksi tunti tästä keväisestä sunnuntaista, olo on mitä pirtein. Milloinkohan olen viimeksi saanut näin paljon tehtyä yhden päivän aikana?
Kieltäydyn syvästi uskomasta, että kellojen siirtäminen olisi haitallista, lisää puhtia tuntuisi ainakin allekirjoittaneelle antavan!

Lueskelin eilisiltana viimeisen Twilight -sarjaan kuuluvan kirjasen, Breaking Dawnin loppuun, ja on kieltämättä myönnettävä, että vähän jäi haikea olo. Siihenkö se nyt loppui, mielekäs fantasia? Kirjasarja on poikinut paljon vertauksia J.K. Rowlingin Pottereihin, mutta itse kyllä kallistun vampyyriromanssin puoleen. Pottereita tuli nuorempana luettua ahkerasti, kunnes viidennen osan kohdalla aloitin hetken mielijohteesta boikotin. Kymmenvuotiaan mielestä oli anteeksiantamatonta, että lempihahmo nirhattiin noin vain, armottomasti. Kesti siis muutaman vuoden ennen kuin annoin kuudennelle ja seitsemännelle kirjalle mahdollisuuden, englanninkielisinä. Yhden hengen boikottini oli surukseni täysin turha, sillä löysin heti uuden, entistä kiintoisamman ja samalla yllättävän suosikin. Arvaatteko?

Kesäaikaan siirtyminen sai jossain sielun pohjukoilla arkisin piileksivän kotinhengettären heräilemään ja toteuttamaan kaikkea mahdollista ensi viikonkin edestä. Tuore, itse leivottu leipä oli tämän päivän saavutuksista onnistunein, vaikka kyllä nuo merimiespihvitkin maistui. Pirkan lehdykästä tuon leivän ohjeen nappasin, löytyypä vielä Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman sivustoltakin hakusanalla auringonkukansiemenleipä.

Mukana päivän menossa on pyörinyt myös Justin, suomalaisittain Jussi. Märkää kevätsäätä on aina mukavampi tiirailla oven lämpimämmältä puolelta, eikö vain?

Kuvat: B.O.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thoughts