"It takes backbone to lead the life you want"

Olen nyt istunut tässä hyvän tovin ja miettinyt, mitä haluaisin sanoa elokuvasta Revolutionary Road. Tulin siihen tulokseen, että minun on äärettömän vaikea pukea filmin herättämät ajatukset ja tunteet sanoiksi, sillä sen sanomassa oli jotain kovin henkilökohtaista. Kenelläpä meistä ei olisi unelmia, joita tavoitella. Esteitä, joiden ylittäminen tuntuu mahdottomalta, olivat ne sitten todellisia tai ainoastaan mielemme kehittämiä verkkoja, jotka pitävät meidät otteessaan vaikka kuinka yrittäisimme kiemurrella vapaaksi.

Revolutionary Road on pohjimmiltaan tarina kahdesta ihmisestä ja heidän keskinäisestä suhteestaan. Se kuvaa kaunistelematta päähenkilöidensä ahdinkoa ankeassa lähiössä 50-luvun Amerikassa, jossa eriäväisyyttä tuomitaan suljettujen ovien takana. Erilaiset roolit ja mallit on annettu, eikä niistä ole soveliasta murtautua. Sanotaan, että elämässä tulee vastaan vain yksi mahdollisuus, johon tarttua.

Meillä kaikilla on oikeus unelmiin. Meillä kaikilla on valta tavoitella sitä, mitä todella elämältä haluamme. Eivät haaveet saisi kaatua muiden uskonpuutteeseen, kannustamattomuuteen, järkisyihin. Pitääkö kaikkeen olla rationaalinen peruste?

Miksi me niin monesti luovutamme jo ennen ensimmäisiä askeleita?

Revolutionary Road on mitä kaunein elokuva. Sen pohjana toiminut, Richard Yatesin samanniminen romaani ei liene turhaan ansainnut paikkaansa englanninkielisen kirjallisuuden helmenä. Kertomus, joka herättää lukemattomia tunteita, joiden päällimmäisin piirre on niiden ristiriitaisuus.

Ja koko elokuvan ajan sitä vain toivoo, että tyttö pääsee lopulta Pariisiin.

Kuva: B.O.